Tässä kaupungissa, jossa kuningas asuu kaikkein valkoisimmassa talossa, niinipuiden siimeksessä, kansan rakkauden ympäröimänä, on myöskin kaksi palatsia, joissa asustaa kansa itse s.o. kansan edustajat. Senaatilla on oma talonsa ja edustajakamarilla samoin, Ranskan heinäkuun vallankumouksen mukaan, se erotuksena kuitenkin, että Belgian hallitusmuodosta tuli sellainen, miksi Ranskan hallitusmuoto ei kehittynyt milloinkaan Ludvig Filipin rahaeduskunnan aikana, nimittäin todellisuus eikä vain sen varjo. Oppaalla oli paljon kerrottavaa palatseista, joiden seiniä täytti valokuva- ja taulukokoelma viimeisen vapaussodan ajoilta, ja jokaisen sydän sykkii ehdottomasti lämpimämmin, kun nähdään se, mikä enimmän veti huomiotani puoleensa, mikä voimakkaimmin puhui sydämelleni, osanoton, myötätuntoisuuden, jopa rehellisesti tunnustaen, kateellisuudenkin koko voimalla, ei ollut puhujalavain, ei sankarimuistojen eikä tämän isänmaanrakkauden rauhallisen sotatantereen näkeminen - se oli kaiken kokonaiskäsite, ikuistettuna neljässä kuvapatsaassa, jotka sijaitsevat korkeassa, valoisassa eteisessä edustajakamarien kokoussaleihin johtavien porraskäytävien suussa. Kuvapatsaat olivat ihania naisolentoja, tehtyjä mitä valkeimmasta marmorista, jokaisella tunnuslauseensa ja vertauskuvansa, ja nuo neljä lausetta kuuluivat käännettyinä seuraavasti:
- I. Kaikki belgialaiset ovat samanarvoisia lain edessä
- II. Kaikilla belgialaisilla on uskonnon ja ajatuksenvapaus
- III. Kaikilla belgialaisilla on vapaa sananvalta
- IV. Kaikilla belgialaisilla on yhdistymisvapaus
Noita lauseita lukiessani täyttyivät silmäni kyyneliin, ja käännyin pois, ettei rinnallani seisova belgialainen olisi katsonut ylpeästi olkansa yli suomalaiseen mieheen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti